Tänään on taas otettu yksi askel eteenpäin. Elsa Kristiinan hautajaiset olivat eilen aamulla yhdeksältä.
Koko tilaisuus tuntui jotenkin omituiselta, olin ikäänkuin seuraamassa sivusta jotain tapahtumaa. Pappi puhui kauniisti ja hänen hankkimansa laulaja ja soittaja esiintyivät hyvin. Paikalla olivat vain isovanhemmat ja meidän kummankin yksi sisarus ja tietysti koko meidän perhe. Ystäväni Sanna oli kuvaajana paikalla. Olen ikuisesti kiitollinen Sannalle, että hän tuli paikalle. Ei varmasti ole helppo paikka toimia kuvaajana vauvan hautajaisissa!
Kummit asuvat sen verran kaukana, etteivät päässeet paikalle, mutta he lähettivät kauniit kukat meille.
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Hänt' ihana enkeli kotihin vie. Niin pitkä on matka ei kotia näy, vaan ihana enkeli vierellä käy, vaan ihana enkeli vierellä käy.
Suureen suruunne osaa ottaen Elsa Kristiinan kummit J&J G
Päivä oli muuten ensimmäinen syyspäivä tänä vuonna. Aamulla lämpötila oli lähes pakkasella, syksyinen sää verhoili metsän ja pellot sumuun ja vähitellen auriko alkoi pilkistää pilvien lomasta. Iltapäivällä ei näkynyt enää yhtään pilveä. Juuri sellainen ilma, jota rakastan! Jos Elsa olisi saanut elää, olisimme varmasti molemmat nauttineet kirpeistä syysaamuista! Nyt tyydyn vain siihen ajatukseen, että Elsa on mukanani syksyn ensi pakkasissa, syystuulessa ja auringon paisteessa.
Matkalla kirkkoon A:lla oli paljon kysymyksiä. "Minne taivaaseen vauva meni?, Onko se taivas meidän katossa? Minkä pilven päällä vauva katsoo meitä?" A:lle on siis kerrottu, että vauvassa oli sellainen vika, ettei se voinut tulla meille kotiin vaan meni taivaaseen ja katselee meitä sieltä. Hänelle on sanottu, että vauvalla on hyvä olla taivaassa. Kysymyksiä tulee varmasti vielä monta eteen, kunhan A käsittää asian paremmin. Toivottavasti osaan jatkossakin vastata hänen kysymyksiinsä!
Kirkossa pappi puhui kauniisti. Hän selitti A:lle, että ensi kesänä A voi löytää pihalta tyhjän perhosen kotilon. Perhonen ei tarvitse sitä enää, samalla tavalla, kuin Elsa ei enää tarvitse sitä kuorta, jonka laskemme hautaan. Tuo oli mielestäni viisaasti kuvailtu! Ajattelin laittaa papille vietiä, josko hän voisi laittaa puheensa sähköpostiin, sillä en muista puoliakaan siitä, mitä kirkossa puhuttiin. Seisoimme kaikki arkun ympärillä ja siunasimme Elsan. Saimme myös kastekynttilän, vaikka Elsaa ei virallisesti koskaan kastetukaan. Voimme polttaa sitä kaikkina tärkeinä päivinä ja muistaa siten Elsaa.
Ylätunnisteessa näkyy nyt kuva matkasta kirkosta hautausmaalle. Kuvaan on saatu loistavasti mukaan tuon hetken päättymättömyys. Laskimme Elsan hautaan yhdessä mieheni kanssa. Näin jälkeen päin mieleen tulee ajatus, että ei kenenkään kuulu tehdä niin. Ei kenenkään kuuluisi laskea omaa pientä lastaan hautaan! Kokemus, jonka voisin vaihtaa pois tai toisaalta, en halua. Elsa on osa meidän perhettä, vaikkei koskaan tullutkaan tänne kotiin...
A:lle kerrottiin, että arkku lasketaan sinne hautausmaalle, jotta meillä on paikka, jonne voimme mennä, kun haluamme sytyttää kynttilän tai viedä kukkia Elsalle. Se on paikka meitä varten. Elsa hymyilee meille pilvien päältä ja näkee, että muistamme häntä, kun käymme sytyttämässä kynttilän tai viemässä kukkia.
Iltapäivän A oli tarhassa. Hän viihtyy siellä hyvin kavereidensa kanssa, joten emme ole halunneet sotkea hänen arkirytmiään, vaan hän on tarhassa ihan normaalisti. Mieheni selasi taas hautakiviä netistä. Tällä kertaa löytyi sellainen, joka vastasi ajatuksiamme siitä, millaisen kiven haluamme. Ajoimme Turkuun katsomaan kiveä ja saimmekin sen tilattua. Ei ihan sellaista, joka kuvassa oli, vaan vielä paremman! Kiviliike lupasi myös, että kivi toimitetaan vielä tämän syksyn aikana. Olin varautunut mielessäni siihen, että se tulee vasta keväällä, mutta näillä näkymin se tuleekin jo parin kuukauden sisällä!
Yksi vaihe kaikkine järjestelyineen on nyt takana. Yksi tehtävä vähemmän. Pelottaa ajatus siitä, että mitä nyt tehdään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti