Olen täälläkin kirjoittanut siitä, kuinka ihania ystäviä mulla on.. Kiitokset heille!
Nyt on pakko kuitenki purkautua ihan vastakkaisesta aiheesta.. Kaikki tuttuni eivät tiedä tapahtuneesta, enkä tiedä kerronko heille koskaan. Kyse ei ole mistään kovin läheisistä ihmisistä, kuitenkin sellaisista, joiden kanssa olen tekemisissä lähes viikoittain.
Mua suorastaan raivostuttaa tai välillä jopa itkettää se, kuinka "pää omassa pe**ssään" osa ihmisistä elää! Suuttumukseni on ehkä osittain aiheetonta, en tiedä. Kaikki lähti siitä, että eräs tuttuni oli juhlimassa. Biletyksen jälkeen hän oli huomannut, ettei kaapissa ollutkaan lapselle ruokaa. Olen joskus auttanut häntä, koska hän on pienituloinen yh. Nyt en kuitenkaan jaksanut vastata hänelle. Tänä aamuna huomasin sitten, että hän oli laittanut kiukkuisen viestin, "sais sitä vastatakin jotain". Joo, olisi varmaan kohteliasta, mutta V**ako mun tarvii aina olla kohtelias muille??
Mitäs ryyppäsi lapsen ruokarahat. Kyseessä on aikuinen ihminen, jonka pitäisi ihan oikeasti itse osata huolehtia asioistaan. Mietin jopa sitä, että olisin poistanut hänet kavereistani fb:ssä, mutta annan olla. Hänen viestinsä tosin eivät tule enää mulle läpi.
Syy kiukulleni on ehkä siinä, että miksi ihmeessä ihmisellä on lapsi, jos rahat laitetaan mieluummin viinaan kuin lapsen tarpeisiin. Mulla itselläni on ihan ok tulot ja lapselleni on aina ruokaa ja vaatteita. Pitkään itseasiassa meni niin, että huomasin, etten osta itselleni mitään vaan kaikki ostokseni on olleet A:lle. A ei saa kaikkea, mitä haluaa. Meillä on itseasiassa muutaman viime kuukauden aikana usein toistunut keskustelu: A: "mutta minä haluan!" Minä :" Joo, minäkin haluaisin miljoonan" A: "Et halua, minä haluan!" Kyse ei niinkään ole rahasta, vaan siitä, että elämässä ei vaan aina saa kaikkea mitä haluaa, eikä mun mielestä ole väärin, että 3 v:kin alkaisi vähitellen ymmärtää sen.
Viimeisten viikkojen aikana mua on entistä enemmän ärsyttänyt ihmisten itsekeskeisyys. Kuuntelen toki ystävieni murheet ja huolet kuten ennenkin, mutta toivoisin, että joskus ihmiset miettisivät ennen purkauksiaan, mitä sanovat tai tekevät.
Humans of New York sivustolla on mielestäni ihania ajatuksia. Siellä on kuvia ihmisistä ja alla heidän tarinaansa. Jokainen voisi edes kerran kuukaudessa pysähtyä miettimään sitä, että lähellä olevatkaan ihmiset eivät aina ole sitä miltä näyttävät vaan naurun tai kyynelten takana voi olla isojakin asioita, joista he eivät ehkä halua puhua tai joita et huomaa pelkästään ulkoisesta olemuksesta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti