Ystävien lisäksi vertaistuen vaikutus on uskomatonta. Olen käynyt lukemassa muiden saman asian kokeneiden blogeja ja on yllättävää, kuinka samanlaisia asioita kaikki ovat käyneet läpi.
Eniten mieltä ovat lämmittäneet viestit, joita olen saanut viime päivinä. Laitoin erään blogin kirjoittajalle viestin, koska hänen tekstinsä olisivat voineet ihan yhtä hyvin olla minun kirjoittamia. Hän lähetti minulle sähköpostia: "Otan osaa tuoreeseen suruusi. Tuntuu pahalta ajatella, että elät nyt niitä kaikkein raskaimpia kuukausia.."
Saman kokeneena hän tietysti tietää, mitä kaikkea minullakin on vielä edessä, mutta se, että hän oman suruprosessinsa keskellä jaksaa vielä murehtia muidenkin puolesta, osoittaa, kuinka ihania ihmisiä maailmassa on <3
Vähän aikaa sitten kuolinilmoituksemme oli lehdessä. Muutama tuttu oli nähnyt sen ja laittoi viestiä: "Olemme sanattomia, jos haluat puhua, olemme täällä". Noiden tuttavien kanssa en juurikaan ole ollut tekemisissä, mutta jotenkin tuntuu lohduttavalta, että hekin ovat olemassa, vaikken todennäköisesti koskaan heidän kanssaan sen enempää tule asioista puhumaan. Vaikka eihän sitä tiedä. Kuten on huomattu, yllättäviä asioita tapahtuu.
Osa ystävistäni on kertonut, että he tuntevat avuttomuutta, kun eivät tiedä miten auttaisivat. Teille kaikille haluan sanoa, että paras apu on olemassa olonne! Kaikkein pahinta on hiljaisuus. Minullakin on ystäviä, jotka ovat kyllä soitelleet, mutta Elsasta he eivät ole sanoneet sanaakaan. Ymmärrän kyllä, että aiheesta on vaikea puhua, mutta minusta hiljaisuus tuntuu kaikkein pahimmalta. Puhun ystävieni kanssa kaikesta, usein on kiva puhua aivan täysin arkisista asioista, kuten vääränkokoisista kahvilusikoista (tämä tuli puheeksi yhtenä päivänä yhden tutun kanssa ja nauratti oikein jälkeenpäin, kuinka hölmöä, mutta samalla vapauttavaa on puhua "vain kahvilusikoista" :D ), mutta Elsa on ja tulee aina olemaan osa elämääni, ei siitä tarvitse olla puhumatta. Tuntuu hiukan pahalta sanoa tämä, mutta tapahtunutta ei voi muuttaa, eikä sitä saa peruutettua. ehkä yllättävänkin nopeasti, olen alkanut katsomaan enemmän eteenpäin, kuin miettimään sitä, miksi tämän kaiken piti tapahtua. Palaan ehkä vielä tulevaisuudessa taaksepäin ja mietin niitä samoja kysymyksiä, kuin heti ensimmäisinä päivinä, mutta tällä hetkellä kaiken ikävän ja surullisten hetkien keskellä mietin myös sitä, mitä kaikkea ihanaa elämässä on vielä edessäpäin! :)
Vielä kerran, kiitos kaikista keskusteluista ystävilleni, kiitos tutuille ja tuntemattomille viesteistänne, otan niitä vieläkin mielelläni vastaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti