Tällä viikolla oli sekä "tuomiopäivä" että laskettuaika. Tuomiopäivä sinänsä, että saatiin tulokset ruumiinavauksesta ja muista kokeista. Ennen tulosten kuulemista olin hyperaktiivinen, en vaan voinut keskittyä mihinkään ja toisaalta oli pakko keksiä jotain tekemistä, että sai ajatukset muualle.Yllättäen kyllä, nukuin sen edellisen yön ihan hyvin, vaikka kuvittelin, että alitajunnasta tulee vaikka mitä kauhukuvia. Tulosten saanti päivänä tärisin koko aamun, ihan kuin olisi ollut krapula. Itse tulokset olivat ne mistä jo heti varoiteltiin, ei mitään. Elsassa ei ollut mitään vikaa, istukassa ei ollut mitään vikaa. Se oli vain irronnut keskeltä ja sisäinen verenvuoto oli kestänyt jo jonkin aikaa jo ennen kuin menimme sairaalaan. Kuulin myös, että oma elimistöni oli alkanut tuhoamaan punasoluja ja tilanne olisi ollut todella paha, jos tuho olisi päässyt leviämään.
Ihmettelin aiemmin, että miksi minulta otettiin kilpirauhasarvot pari viikkoa tapahtuneen jälkeen. Nyt minulle selvisi sekin. Verenhukka oli ollut niin suuri, että se olisi voinut aiheuttaa aivovaurion ja se olisi ensimmäisenä näkynyt kilpirauhasarvoissa. Onneksi tulos oli normaali ja mitään vaurioita ei syntynyt.
Tulosten, tai siis sen ei minkään, saaminen jotenkin rauhoitti Lasketunajan päivä meni rauhallisesti. En oikein ajatellut mitään. Nyt muutama päivä myöhemmin yksi fb päivitys sai sitten taas kaikki ajatukset ja tyhjyyden esiin. Kaveri oli postannut tämän.
Kyseisen kaverini äiti kuoli noin vuosi sitten. Kuvan nähtyäni, kyyneleet tulivat. Suljin koko facebookin, koska en halunnut nähdä kuvaa! "Kirkkaimpana tähtenä tuikkimassa ja elämääni valaisemassa" ja Paskat! Seuraavana tuli raivo. Elsa ei ehtinyt valaista elämääni. Haluan kelata ajan taaksepäin ja haluan, että kaikki on taas hyvin. Tiedän, ettei se ole mahdollista, mutta! Toisaalta mietin, että eihän nuo ihmiset tiedä mitään menettämisestä. He eivät ole menettäneet lastaan. On aivan eri asia, kun vanhempi ihminen kuolee, kuin se, että vielä syntymätön tai ihan pieni lapsi kuolee. Ei niitä voi vaan verrata! Vanhemman ihmisen kanssa jokaisella on muistoja ja hyviä hetkiä, joita voi muistella. Meille ei jäänyt mitään. Sen ainoan kerran kun sain pitää Elsaa sylissäni ja silitellä häntä, hän oli jo kuollut. Tämä kaikki on vaan niin väärin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti