Viime aikoina on mennyt ihan hyvin. Voisinpa melkein sanoa, että ollaan palattu "normaaliin elämään". Toki monesti tulee mietittyä, että mun piti kyllä tällä äitiyslomalla tehdä jotain aivan muuta kuin mitä olen viime viikkoina tehnyt.
Tänään törmäsin ensimmäistä kertaa vieraaseen ihmiseen, joka kysyi, että montako lasta mulla on. Säikähdin oikeastaan itsekin, kun vastasin nopeasti: "Yksi, vain yksi". Ei vaan tuntunut järkevältä alkaa selittää täysin ventovieraalle ihmiselle, että yksi elävä lapsi ja yksi kuollut vauva.
Samassa paikassa oli useampi äiti ja monta vauvaa. Yhdellä oli juuri ollut ristiäiset viime viikonloppuna. En voinut olla ajattelematta, että meilläkin olisi ihan näinä aikoina pitänyt olla ristiäiset. Ihmeen hyvin selvisin kuitenkin tilanteesta, eikä tullut edes pakokauhua vauvojen keskellä.
Tilaisuus oli seurakunnan järjestämä ja lopussa siellä laulettiin "Jumalan kämmenellä". Jos oikein muistan, se laulettiin myös Elsan hautajaisissa. Siinä kohtaa sain kyllä ihan oikeasti purra huulta, etten alkanut itkeä. Diakonissa ehkä ihmetteli, kun en laulanut mukana, kuten kaikki muut paikallaolleet. Jokainenhan osaa ne sanat. Siinä hetkessä en vaan olisi voinut laulaa ja samalla hillitä itseäni.
Tuntuu jotenkin hassulta myös se, että nyt alkaa huomata, millaisessa sumussa ajoittain on kulkenut. Joistakin tilanteista ei muista mitään, tai muistaa vain osia. Jännä miten ihmismieli pyyhkii asioita pois mielestä tai ei "tallenna" niitä.
Laulun loputtua onneksi sain taas palautettua hymyn ja tuskin kukaan edes huomasi mitään. Nyt jälkeenpäin ajatellen, olen ehkä jopa ylpeä itsestäni. Selvisin tilanteesta ilman paniikkia tai mitään. Ehkä selvitymisessä on taas otettu yksi askel eteenpäin.
Seuraava askel hieman hirvittää. Päätin, että aloitan työt lähiaikoina osa-aikaisesti. Olisin toivonut, ettei minun tarvitsisi mennä takaisin samaan projektiin, josta lähdin, mutta nyt kuitenkin näyttää siltä, että joudun sinne takaisin. En ole kaikille työkavereille kertonut mitään, osa ei kyllä edes tiedä, että jäin äitiyslomalle, mutta osa tietää. Jännittää tilanne, jossa pitää tavata ensimmäistä kertaa ne ihmiset, jotka tiesivät, että jään äitiyslomalle. He varmasti ihmettelevät miksi palaan nyt jo töihin... En osaa vielä sanoa, kerronko kaikille, miten kävi vai kuittaanko asian vaan sillä, että kerron, että mieluummin en puhu omista asioistani töissä.. Aika näyttää varmaan senkin.. Onneksi mulla on töiden suhteen vielä takaportti auki, eli voin sanoa, että en olekaan työkunnossa vaan jatkan äitiyslomaa, jos siltä tuntuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti