Haudalla

Hautakivi tuli paikoilleen, niin kuin oli luvattukin. Tuntuu aika hölmöltä sanoa, mutta se on kyllä jopa kauniimpi, kuin suunnitelmissa osattiin kuvitella.

Tämä kuva ei ole kaikkein paras, mutta tässä näkyy hyvin millainen tuosta kivestä tuli. Kivi on meidän itse suunnittelema. Kävimme netistä läpi kuvia erilaisista kivistä ja lopulta menimme hautakivipalveluun suunnitelmamme kanssa.

Yksi etappi on siis taas takanapäin.
Olen monet kerrat ajeluttanut kynttilää autossa, ajatuksenani viedä se haudalle. Meillä on kynttilä haudalla palamassa lähes kokoajan. Useimmiten mieheni on vienyt kynttilän sinne, mutta nyt kun kynttilä oli minulla autossa mukana ja kävin asioilla aivan hautausmaan vieressä, päätin, että minun on vihdoin vietävä se kynttilä haudalle yksin. Olen lykännyt kokoajan yksin haudalla käymistä eteenpäin vedoten milloin sateeseen, tuuleen jne. Eilen kuitenkin tein sen.
En olisi uskonut miten kovasti ikävä voi iskeä! Olen käynyt haudalla usein, mutten kertaakaan yksin ennen eilistä.
Huomasin, että edellinen kynttilä oli sammunut lähes heti sytytyksen jälkeen. Minua harmitti aivan suunnattomasti, sillä oli mennyt monta päivää, ettei kynttilä ollut palamassa. Ihan kuin olisin hylännyt lapseni haudan. Eihän kukaan oikeasti niin ajattele, mutta sellainen ajatus mulle tuli mieleen.
Sytytin lyhtyyn uuden kynttilän ja katselin kiveä hetken. Olisin halunnut jäädä siihen, pimeään, kylmään ja sateeseen. Viime aikoina en ole itkenyt kovin usein Elsaa ajatellessani, mutta siinä yksin haudalla ollessani kyyneleet tulivat taas. Ajattelin lähestyvää joulua ja sitä, kuinka meidän joulusta puuttuu yksi ihminen.
Joulun lähestyminen ei ole ollut mitenkään ahdistavaa, mutta eilen tuli sellainen olo, että erityisesti tänä vuonna joulusta puuttuu osa...